Kellonvalmistamo Oy

 

 

Kuvaus

 

Kellonvalmistamo Oy 1948-1968 (Helsinki, Fredrikinkatu 18)

Otto Vilanto (1894-1991) aloitti kellosepän oppipoikana Väinö Mäkelällä Säkylässä 1916. Oppiajan jälkeen Vilanto siirtyi V. Könnin palvelukseen Helsinkiin Fredrikinkatu 18:aan. Hän työskenteli päivisin Könnillä ja iltaisin korjasi kelloja Sundqvistin kelloliikkeelle. Lisäksi  maanantaisin  Vilanto kävi tarkistamassa Helsingin rautatieaseman tornikellon,  jotta  se  kävisi  aikaa  taas  seuraavan  viikon.  40-vuotissyntymäpäivänään vuonna 1934 Vilanto lunasti Könnin  liikkeen itselleen ja vuotta myöhemmin hän sai Helsingin Käsityö- ja Tehdasyhdistyksen mestarikirjan.

Seinäkellojen sarjavalmistuksen Vilanto aloitti vuonna 1948. Alku oli hankala, mutta ”pian OV-kellot muuttivat täydellisesti sekä kelloseppäkunnan että ostavan yleisön käsitykset kotimaisista seinäkelloista.” Vuorimiehenkadulla sijainnut tehdas laajeni nopeasti ja vuonna 1952 siitä muodostettiin erillinen osakeyhtiö Kellonvalmistamo Oy. 1950-luvun lopulla kotimaisten kellojen menekin tyrehdyttyä Vilanto joutui lopettamaan kellonvalmistuksensa. Kaiken kaikkiaan Vilannon kellotuotanto oli useita tuhansia kappaleita.

Vilanto valmisti sekä lyöviä, että lyömättömiä jousikäyttöisiä seinäkelloja. Kaappimalleja oli muutamia, samoin puu- ja värivaihtoehtoja. Vähittäishinnat vuoden 1951 mainoksissa olivat 8.150 – 12.500 markkaa. Vuonna 1952 Vilanto ryhtyi valmistamaan myös jalavaisia pyöreitä toimistokelloja.

Lähde: Suomen Kellomuseo