Ensimmäiset mukana kannettavat kellot olivat spindelikäyntisiä, suuria ja painavia, mutta 1600-luvun aikana kellot pienenivät ja niitä voitiin jo kutsua taskukelloiksi. Uudet keksinnöt, kuten snekka eli kierukka ja spiraalijousi paransivat huomattavasti taskukellon käyntitarkkuutta ja 1680-luvulla taskukelloissa ryhdyttiin käyttämään tuntiosoittimen ohella myös minuuttiosoitinta.

Spindelikäynnin korvaaminen tarkemmalla käyntilaitteella oli ongelma, jonka englantilainen Thomas Tompion (1639-1713) ratkaisi vuonna 1695 rakentamalla sylinterikäynnin. Hänen oppilaansa George Graham (1674-1751) paransi sen nykyiseen muotoonsa vuonna 1720.

Sylinterikäynti oli spindelikäyntiä tarkempi, mutta vasta englantilaisen Thomas Mudgen vuonna 1760 suunnittelema vapaa ankkurikäynti ratkaisi kellon käyntitarkkuuteen liittyvät ongelmat. Vapaa ankkurikäynti muutamin teknisin parannuksin on yhä käytössä mekaanisissa tasku- ja rannekelloissa.

Lähde:  Suomen Kellomuseo