Stalin-kellot

Eri maiden hallitsijat ovat aina osoittaneet kiitollisuuttaan kansalaisille ja alamaisilleen antamalla heille lahjoja. Vallanpitäjät, niin idässä kuin lännessä ovat lahjoina jakaneet myös kelloja. Niitä saatettiin tilata valmistajilta runsain määrin. Näin myös Stalin (1879-1953) tilasi pienehkön lahjakelloerän Sveitsistä.

Kellomuseon kokoelmissa on kolme Stalin-kelloa, joiden tarina osittain tiedetään. Ne ovat suomalaisen kellosepän lahjoitus joidenkin vuosien takaa. Museolla on hallussa seuraavanlainen kertomus. 

Revue-tehtaalla valmistettiin neuvostoliittolaisten viranomaisten tilauksesta Stalinin kuvalla varustettuja kelloja, mutta valmistusmäärä oli pieni. Kellot tehtiin KGB:n käskystä ohi kirjanpidon ja heidän valvonnassaan. Salailu oli ymmärrettävää, sillä olisi ollut tavatonta jos olisi paljastunut, että ”Isä Aurinkoinen” teetti kellonsa Sveitsissä. 

Kellojen valmistuksen aikaan tehtaalla työskenteli myös suomalainen kelloseppä. Kellotuotannon lopputarkastuksessa mukana ollut suomalaismies siirsi muutaman kellon omaan taskuunsa viimeisenä työpäivänään tehtaalla. Ennen koko erän toimittamista tilaajalle Stalin kuoli (5.3.1953). Tarinan mukaan tämän jälkeen kaikki valmistetut kellot tuhottiin tehtaalla, paitsi tietysti kellosepän ”sosialisoimat” kolme kelloa. Ne kulkeutuivat kellosepän mukana Suomeen ja myöhemmin kellomuseoon. 

 

Revue

Kellotehdas Revue on perustettu yli 150 vuotta sitten. Perustajana oli poikkeuksellisesti Waldenburgin kunta. Perustamispäiväksi mainitaan 21. elokuuta 1853. Kunnan omistama ja johtama tehdas jouduttiin myymään viiden vuoden toiminnan jälkeen Gedeon Thommenille  ja Louis Tschoppille. Noin kymmenen vuotta myöhemmin Thommenista tuli yhtiön ainoa omistaja. Vuonna 1870 vuosituotanto oli 4 000 kelloa ja 20 vuotta myöhemmin 13 000 kelloa.  Vuodesta 1875 alkaen ryhdyttiin entisten sylinterikellojen ohessa ankkurikellojen valmistukseen. Vuonna 1880 tehdas rekisteröi ovaalin kilven sisällä olevan G.T -kirjainlyhenteen. Gedeon Thommenin kuoltua vuonna 1890 liikeyritys siirtyi hänen neljän poikansa huostaan ja muutettiin heidän toimestaan osakeyhtiöksi vuonna 1905. Viisi vuotta myöhemmin Revue-nimi rekisteröitiin.

Revue Thommen perusti vuonna 1961 kolmen muun kellotehtaan (Vulcain & Studio SA., Phenix Watch Co., ja Buser Co. SA) kanssa holdingyhtymän nimeltä M.S.R. eli Manufactures d´Horlogerie Suisse Réunies SA  (Yhtyneet Sveitsiläiset Kellotehtaat). Vuonna 1973 hankittiin yhtymään vielä Marvin Watch Co. SA. 

 

Kellomuseon Stalin-kellot

Kellomuseolla on kolme Stalinin kuvalla varustettua kelloa: yksi taskukello ja kaksi rannekelloa. Taskukellon ja toisen rannekellon savonet-kuoressa on kohokuvana Stalinin kuva ja sen alla kyrillisin kirjaimin nimi Stalin. Toisen rannekellon takapohjassa on vastaavasti kaiverrettuna vastaavanlainen kuva.  Kelloseppäkoulun opettajan Markku Huhtalan avustuksella kellojen koneistoja tarkasteltiin lähemmin mahdollisten erikoisuuksien löytämiseksi. Osoittautui kuitenkin, että erikoisuuksia ei ole. Koneistot ovat normaalia oman aikansa Revue-tuotantoa. Taskukellon koneistossa on valmistajan merkinnät ”REVUE A SWISS MADE 15 Jewels” sekä kaliiperimerkintä ”30”. Kellossa on sveitsiläinen ankkurikäynti ja Breguet-spiraali. Molemmissa rannekelloissa on samanlaiset koneistot, Revue kaliberi 59 ja ne ovat 15-kivisiä. Kelloissa on sveitsiläinen ankkurikäynti ja tasospiraali.

Kiehtovan tarinansa vuoksi kellot myös kiinnostavat suurta yleisöä. Hiukan arveluttavalla tavalla 50 vuotta sitten toiminut kelloseppä on jälkeenpäin arvioiden tehnyt kellomuseolle hyvän ja arvokkaan työn. 

Tämän tarinan oikeellisuutta ei ole voitu todentaa.

Teksti: Suomen Kellomuseo

Asiasanat

artikkelit, kellot, muistot, Revue, Stalin kellot, tarinat