Menu
Kellosepänliikkeiden toimintaa leimasi sotavuosina pula kelloista ja varaosista. Kellot joutuivat ensimmäisten tuotteiden joukossa tuontisäännöstelyn kohteeksi syksyllä 1939. Tämä vaikeutti alaa erityisen paljon, sillä suurin osa Suomessa myydyistä kelloista oli ulkomaalaisia etenkin sveitsiläisiä. Vuoteen 1943 saakka kelloja tuotiin kuitenkin Sveitsistä jonkun verran. Kesällä 1943 kellotuonti Sveitsistä loppui valuuttapulan vuoksi kokonaan. Tuonti toisesta merkittävästä kellontuottajamaasta Saksasta sujui hyvin niin kauan, kuin Suomi ja Saksa olivat samalla puolella rintamaa. Kelloseppien työskentelyä vaikeutti myös se, että kevyt- ja moottoribensiiniä, bensiinialkoholia ja petrolia oli sotavuosina vaikea saada.’
Sodan jälkeen kellot säilyivät säännösteltyjen tavaroiden listalla, etenkin siksi koska ne laskettiin ylellisyystuotteiksi. Sveitsiläisiä kelloja tuli maahan vuosina 1944 – 1945 käytännössä vain salakuljetettuna. Maahan tuotiin laittomasti myös kellonosia. Kokoonpano tehtiin laittomasti Suomessa. Vuonna 1946 lisenssivirasto myönsi luvan tuoda herättäjiä, tasku- ja rannekelloja, kellonosia ja työkaluja 1,2 miljoonalla frangilla. Kaupankäyntiä Sveitsin ja myös muiden maiden kanssa vaikeutti se, että se oli tehtävä vaihtokauppana. Suomen vientituotteet vaativat paljon tilaa ja tonnistoa oli käytössä vähän. Lisäksi sotakorvaustuotanto Neuvostoliittoon ajoi kaiken muun edelle ja kavensi vientimahdollisuuksia.
Lähde: Suomen Kellomuseo
