Rannekellojen ominaisuudet

 

Sisältö:

1. Rannekellojen koneistot
2. Kellon kuoret
3. Kellorannekkeet
4. Kellon lasit
5. Vesitiiviys
6. Kellotaulut ja osoittimet

 

Rannekellojen koneistot

Rannekellot voidaan jakaa kolmeen ryhmään sen mukaan, mistä voima koneistolle tulee. Vanhoissa tasku- ja rannekelloissa voima tulee jouselta, joka viritetään  eli “vedetään” nupista kiertämällä tai automaattikelloissa ranteen liikkeistä. Mekaanista kelloa pidetään yleisesti arvostetumpana ajanmittauksen muotona kuin uudempia sähköllä toimivia kelloja. Kellokeräilijät ovat yleensä keskittyneet mekaanisiin kelloihin.

1970-luvulla alkoi yleistyä paristokäyttöiset rannekellot, joissa paristo kestää paristosta, koneistosta ja käytöstä riippuen puolesta vuodesta kymmeneen vuoteen. Yleensä patterikellosta tai paristokellosta puhuttaessa tarkoitetaan kvartsikelloa. Paristokellot ovat usein edullisia käyttökelloja.

Uusin ryhmä ovat akkukäyttöiset kellot, joissa valo, lämpö tai käyttäjän liike lataa akkua. Nykyiset akut ovat hyvin pitkäikäisiä ja siten huolettomia käyttäjälleen.

 

Mekaaniset kellot

• Vedettävät kellot

 

Rannekelloja on valmistettu yli sata vuotta, mutta ne yleistyivät erityisesti toisen maailmansodan jälkeen. Yhä käytössä olevalla periaatteella toimivia mekaanisia taskukelloja on valmistettu jo satoja vuosia. Mekaanisessa kellossa ei ole elektroniikkaa. Kello saa käyttövoimansa viritetystä jousesta, josta jouseen varastoitunut voima ohjataan rataskoneiston ja käyntilaitteen kautta osoittimille.

 

• Automaattikellot

 

Automaattikello on myös mekaaninen kello. Automaattimekanismi on vanha keksintö, mutta nyt ne ovat muutaman vuosikymmenen hiljaiselon jälkeen uudessa, entistä vahvemmassa asemassa kellomarkkinoilla. Koneisto saa käyttövoiman käyttäjän liikkeistä, joka välitetään heiluvan painon ja rattaiden avulla jouselle. Muuten rakenne vastaa vedettävää mekaanista kelloa. Perusautomaattikello käy täydellä vedolla yleensä kaksi vuorokautta.

Paristokellot

• Osoitinnäyttöiset kvartsikellot

 

Osoitinnäyttöisiä kvartsikelloja on myyty jo useiden vuosikymmenien ajan. Ne ovat aina olleet edullisia valmistaa mekaanisiin kelloihin verrattuna. Pariston sisältämä sähköenergia johdetaan piirilevyn kautta kvartsi-kiteelle, joka saadaan värähtelemään tietyllä taajuudella. Osoitinnäyttöisen paristokellon erottaa mekaanisesta kellosta yleensä sekuntiosoittimen liikkeestä. Paristokellon sekuntiosoitin liikahtaa kerran sekunnissa eli askelittain kun taas mekaanisen kellon sekuntiosoittimen askellustahti on normaalisti 0,2 sekuntia kerrallaan. Näin liike näyttää olevan liukuvaa. Erinomaisen tarkkuuden ansiosta myös arvokkaampien kellojen valmistajat ovat tehneet kvartsimalleja.

 

• Digitaalikellot

 

Digitaalisissa kelloissa käytetään usein yksinkertaista tekniikkaa, minkä ansiosta ne ovat edullisia, kevyitä ja kestäviä. Lisäksi niihin on helppo lisätä toimintoja, jotka osoitinnäyttöisessä kellossa maksaisivat paljon (ajanotto, herätys, ajastin, maailmanaika). Paristo saattaa kestää jopa 10 vuotta pienen virrankulutuksen ansiosta.

 

• Ana-digikellot

 

Ana-digikellolla tarkoitetaan rannekelloa, jossa on sekä analogiset osoittimet että digitaalinen monitoiminäyttö. Digitaalipuolella on yleensä herätys, kaksoisaika, päivämäärä, ajanotto sekä taustavalo.

 

Akkukäyttöiset kellot

Akkukäyttöisten kellojen latausvirta on lähtöisin joko aurinkokennoista, käyttäjän liikkeistä tai käyttäjän ihon ja ilman välisestä termoparista.

 

Kellon kuoret

Kellojen kuoria valmistetaan eri materiaaleista erilaisten käyttötarkoitusten mukaan. Yleisimpiä ovat:

• muovi – lähinnä lasten- ja trendikelloja
• messinki ja muut edulliset metalliseokset – edullisen hintaluokan kelloja, jotka yleensä pinnoitetaan
• ruostumaton teräs – rakenteeltaan lujia ja erittäin kestäviä
• titaani – erittäin kestäviä, kevyitä ja yleensä allergisoimattomia kelloja
• hopea – lähinnä taskukelloja
• kulta – yleensä arvokellot, voi olla joko kelta- tai punakultaa
• platina – vain arvokelloja

 

Kellorannekkeet

Rannekkeiden valmistukseen käytetään samojen kellon kuorimateriaalien lisäksi myös muita materiaaleja. Rannekemateriaaleja ovat:

• muovi
• messinki ja muut edulliset metalliseokset
• ruostumaton teräs
• titaani
• hopea
• kulta
• platina
• nahka
• keinokuitukankaat
• luonnonkumi, kautsu, sekä muut kumien ja muovien yhdisteet.

Nahkaranneke on miellyttävä pitää, mutta nahka huokoisena materiaalina likaantuu helposti eikä kestä kosteutta. Nahkarannekkeen suositeltava vaihtoväli onkin jokapäiväisessä käytössä maksimissaan yksi vuosi.

Kellon lasit

Kelloissa käytetään kolmenlaisia laseja.

• Lasikkeeksi kutsutaan akryylista valmistettuja halpoja laseja. Pehmeänä materiaalina se kuitenkin naarmuuntuu helposti, mutta on kuitenkin helposti kiillotettavissa muutamaan kertaan. Joustavana materiaalina akryyli kuitenkin kestää varsin hyvin iskuja.

 

• Mineraalilasi taas on jo suhteellisen kovaa ja kestävää, mutta ei anna yhtään periksi sopivan iskun tullessa vaan särkyy. Mineraalilasi kestää normaalikäytössä hyvin ja siihen tulee naarmuja, muttei kovin helposti.

 

• Safiirilasi on vaihtoehdoista kaikkein kallein, mutta kaikkein kestävin. Sillä on mineraalilasia parempi iskunkestävyys ja käytännössä safiirilasiin voi tehdä naarmuja vain timantilla. Safiirilasit valmistetaan synteettisestä safiirista.

 

Vesitiiviys

Kellojen vesisuojaus

Merkinnät: • ATM, BAR, M, (FT) -> 10 ATM = 10 BAR = 100 M (330 FT)

• Ei merkintää = Pölytiivis (ei kestä roiskeita)
• 3 ATM, 3 BAR, 30 M = Roisketiivis (kestää roiskeita eli käsien pesun, sateen)
• 5 ATM, 5 BAR, 50 M = Roisketiivis (kestää suihkun)
• 10 ATM, 10 BAR, 100 M = Vesitiivis (kestää uimisen ja snorklaamisen)
• 20 ATM, 20 BAR, 200 M = Vesitiivis (soveltuu laitesukellukseen)
• 30 ATM, 30 BAR, 300 M = Vesitiivis (soveltuu syväsukellukseen)

Lähde: Kelloseppäkoulun Erikoismyyjäkurssin oppimateriaali

 

Lue lisää sukeltajien kelloista tästä

 

Kellotaulut ja osoittimet

Varhaisimpien kellojen kellotaulut olivat yleensä metallia, johon numerot oli pakotettu tai kaiverrettu. Emalin keksimisen myötä kellotaulujen tekstien ja numeroiden maalaus kehittyivät huippuunsa. Herkästi rikkoutuva ja suhteellisen paksu emalitaulu ei soveltunut rannekelloihin. Emalitaulun rinnalla käytetttiin myös metallipintaisia tauluja, jotka olis päällystetty tulikultauksella. Nykyaikaiset kellotaulut on yleensä valmistettu melko pehmeästä kupariseoksesta. Rannekellojen kellotaulut on usein pinnoitettu eri materiaaleilla.

Ensimmäisissä kannettavissa kelloissa oli vain tuntiosoitin. Sen ajan kellojen käyntitarkkuus ei edellyttänyt muita osoittimia. Minuutti- ja sekuntiosoittimet yleistyivät kronometrikäynnin myötä.  Osoittimien materiaalina käytetään pääasiassa messinkiä tai terästä. Pintakäsittelynä käytetään kultausta, galvanointia ja sinistystä. Nykyään kellotaulujen ja osoittimien materiaalitarjonta on laajentunut tuntuvasti.

Lue lisää rannekellojen eri toiminnoista kellosanastosta