Kuva: Suomen kello- ja korumuseo Kruunu

 

Könnien kellonrakentajasuku

Asiasanat

henkilöt, kellojen historiaa, kellosepät, kellot, kellot Suomessa, Könnien suku, Könnit, lattiakellot

Könnien kellonrakentajasuku

Könnit ovat Suomen kuuluisin kellonrakentajasuku. Erityisesti heidät tunnetaan valmistamistaan lattiakelloista. Joskus jopa niin hyvin, että lattiakello (kaappikello) on saanut synonyymin Könnin kello. Näin kaikkia lattiakelloja on kutsuttu riippumatta siitä, onko kello valmistettu Könnillä vai toisaalla. On kuitenkin muistettava, että Könnin kellonrakentajasuku oli hyvin monipuolinen kellon valmistuksessaan. Heidän käsistään on syntyneet niin tornikellot, pöytäkellot kuin taskukellotkin.

Suvun esi-isänä pidetään Jacob Jacobinpoikaa (1721 – 1794). Hän oli viisilapsisen talonpoikaisperheen toisiksi vanhin poika. Vanhempien tilan mennessä isoveljelle oli Jacobin ansaittava elantonsa renkinä. Palveluspaikassaan Ilmajoella Jacob oppi seudun sepiltä raudan takomista ja tutustui myös kellojen valmistukseen. Hän kävi myös Vaasassa tutustumassa pyssyseppien työhön. Heiltä Jacob sai viimeistään virikkeen lähteä valmistamaan kellonkoneistoja.

Vuonna 1757 Jacob Jacobinpoika osti Ilmajoen Alapäästä Könninluoman varrelta kruunun uudistilan. Tilan halki virtaava Könninluoma antoi Jacob Jacobinpojalle sukunimen: ensin joen ruotsinnoksesta johdetun sukunimen Köningsbäck ja lopulta nimen Könni.

Jacob Jacobinpoika alkoi valmistaa kellojaan luultavasti vasta Könninluoman varrella perustamallaan tilalla 1780- ja 1790-lukujen vaihteessa, jolta ajalta ovat peräisin vanhimmat säilyneet Könnien kellot. Kellot olivat aluksi yksinkertaisia, niissä oli vain tunti-, myöhemmin tunti- ja minuuttiosoittimet. Ensimmäiset kellot kävivät vain vuorokauden, mutta kun työkalut paranivat, parani tekniikkakin.

Jacob Jacobinpojalla oli neljä tytärtä ja kaksi poikaa. Molemmat pojat, Johan ja Samuel varttuivat taitaviksi kellosepiksi.
Köningsbäckin tilaa jäi viljelemään vanhin poika Johan (1754 – 1815). Hän käytti vielä alkuvuosinaan tilasta johdettua nimeä Köningsbäck, mutta siirtyi käyttämään myöhemmin sukunimeä Könni. Hänen aikanaan kellonrakennus sai Könneillä tehdasmaisia piirteitä. Hänen viisi poikaansa saivat kellosepänopin isältään ja olivat avuksi verstaalla. Könninluoman mestari pystytti myös vesivasaralaitoksen, hamarin karkeiden taontatöiden suorittamista varten.

Könnien pajassa valmistuivat lattiakellojen kaapitkin. Niitä pajassa valmistettiin erityisesti lähialueelle, sukulaisille ja erityisestä tilauksesta muille asiakkaille. Usein asiakas kuitenkin tyytyi ostamaan Könneiltä vain koneiston, johon hän teetti oman kylänsä puusepällä kaapin. Lattiakellojen lisäksi pajassa valmistettiin teriä sahalaitoksille, kellonvietereitä ja taskukelloja.
Nuorempi veli Samuel (1763 – 1808) sai tilan vieressä olevan torpan. Samuel jatkoi torpassaan isältä oppimaansa kellosepän ammattia ja opetti taidot aikanaan pojalleenkin. Hän oli veljensä tavoin taitava kelloseppä, joka lattiakellojen ohella valmisti taskukelloja ja teki muitakin sepäntöitä.

Könnin tilaa jatkaneella Johan Jacobinpoika Könnillä oli viisi poikaa ja kaksi tytärtä. Kaikki pojat ryhtyivät kellosepiksi. Isän kuoltua lunastivat kaksi vanhinta, Jacob (1774–1830) ja Johan (1782–1855) muilta sisaruksilta heidän osuutensa tilaan ja jakoivat Könnin maat keskenään vuonna 1816.

Jacob sai haltuunsa Ala-Könniksi kutsutun osan tilaa ja nuorempi veli Johan otti itselleen Yli-Könniksi kutsutun osan tilaa. Pojat ottivat sukunimensäkin uusien tilojensa mukaan. Jacobista tuli Jacob Ala-Könni j a Johanista Johan Yli-Könni.
Nämä kolmannen polven Könnit rakensivat Könnien maineen maankuuluina kelloseppinä.  Jacob Ala-Könnin kelloista tunnetuin on senaatin ulkokello Helsingissä. Johan Yli-Könni rakensi seinä- ja kaappikellojen ohella myös Helsingin tuomiokirkon tornikellon. Veljesten työpajassa valmistui myös hienoja hopeakuorisia taskukelloja, kirurgisia välineitä, jousia, lukkoja, rattaita ja kiesejä.

Johan Yli-Könnin ja Jacob Ala-Könnin muutkin veljet, Matts, Esaias ja Simon olivat taitavia kelloseppiä. He asuivat aikansa sukutilallaan osallistuen kellojen valmistukseen ennen itsenäistymistään, minkä jälkeen Esaias ja Simon muuttivat omille tiloilleen ja harjoittivat siellä kellosepän ammattia. Matts kuoli jo nuorena vuonna 1811.

Ala-Könnin tila siirtyi Jacob Ala-Könnin kuoleman jälkeen hänen vanhimmalle pojalleen Johan Ala-Könnille (1798 – 1865). Hän valmisti Ala-Könnin vapriikissa seinäkelloja, kalenterikelloja, taskukelloja, vaunuja ja rattaita. Toiminta sai yhä enemmän tehdasmaisia piirteitä. Hänen valmistamansa tornikellokin tilattiin Pietariin, Haminaan ja Lappeenrantaan. Häneltä ei jäänyt kuitenkaan jälkeläisiä jatkamaan ammattia.

Yli-Könnin viimeinen kellonrakentaja oli Johan Johaninpoika Yli-Könni (1814 – 1861). Hän työskenteli suurimman osan elämästään isänsä rinnalla taidokkaita kelloja rakentaen.

Ilmajoen Könnit valmistivat usean sukupolven ajan erilaisia kelloja kaiken muun työn ohessa. Valmistus alkoi 1700-luvun lopulla ja jatkui 1860-luvulle. Tässä ajassa suvussa oli 18 ”kellomestaria”. Heidän kellotuotantonsa on käsittänyt hyvin monenlaisia kelloja suurista tornikelloista pieniin taskukelloihin.

Varsin monipuolinen, yhden valmistajasuvun sisällä tapahtunut kellotuotanto on ollut äärimmäisen poikkeuksellista Suomessa. Ainoastaan maineikkaan Elfström-suvun kelloseppämestarit valmistivat liki yhtä monipuolisesti eri kelloja. Määrällisesti vastaavaa tuotantoa ei tunneta kuitenkaan edes Ruotsista. Könnit ovat kiistatta Suomen kellohistorian merkittävin suku.

Könnin kellonvalmistustaidon suurimpina saavutuksina voidaan pitää kiistatta heidän kalenterikellojaan, ns. seitsenviisarisia kelloja. Nämä kalenterikellot ovat koko Könnin kellotuotannon monimutkaisimpia ja samalla teknisesti eniten taitoa vaatineita tuotteita. Heidän kalenterikellomallilleen ei ole löytynyt selvää esikuvaa, joten se lienee ainakin osittain valmistajien omaa kehitystyötä. Könnin mestarien arvellaan valmistaneen näitä vain erikoistilauksesta sukulaisilleen tai parhaille ystävilleen.

Lähde: Suomen kellomuseo