Ison pojan merkki

Ensimmäisen oikean kelloni sain syntymäpäivälahjaksi kun täytin seitsemän vuotta vuonna 1977. Kello oli lahja äidin puolen isovanhemmilta eli ukilta ja mummolta.

Kello oli uusi vedettävä Leijona-merkkinen kello sinipohjaisella kellotaululla ja tummalla nahkahihnalla. Kellon saaminen merkitsi tietysti sitä, että olin kasvamassa isoksi pojaksi ja menossa kouluun. Uusi kello oli tietysti ylpeyden aihe, ihan kaikilla pihan pojilla ei yhtä hienoa kelloa ollut. Käytin sitä koko ala-asteen, mutta yläasteella se katosi jonnekin. 

Rippilahjaksi sain sitten ukilta ja mummolta uuden kullatun Citizen -merkkisen kellon, viisarinäyttöisen, mutta paristokäyttöisen. Sitä käytin kunnes päälle 20-vuotiaana ostin omilla rahoillani kalliin Seiko-kellon. Sitä käytän yhä, mutta minullakin kännykkä on paljolti korvannut rannekellon. Isovanhempien rippilahja puolestaan on vitriinissä.

 

Mika Turunen

Asiasanat

artikkelit, muistot, tarinat