Kuva: Anu Kirkinen, Anu Kirkisen kotialbumi 2017

 

Anu Kirkinen

Asiasanat

kivi- ja metallialan artesaani, korumuotoilu, kuvataide, tekijät ja työhuoneet

Pohjakoulutukseni ja työkokemukseni: 

YO, Kivi- ja metallialan artesaani, erikoismaalari, tyylihuonekaluverhoilija sekä kuvataiteen että kasvatustieteen opintoja, lisäksi kaikenmaailman kursseja. 

 

Mistä saat inspiraatiota?  

Ympärillä olevista ja olevasta. Kaikki näkyvä ja näkymätön kiinnostaa. Aistit tekevät havaintoja ja piirtyvät usein kuvina (tai sanoina) mieleen. 

 

Mitkä ovat tärkeimpiä teemoja töissäsi? 

Tietynlainen primitiivisyys ja rujous on aina ollut osa visuaalista maailmaani. Minua kiehtoo myös tasapaino suhteessa symmetriaan sekä materiaalien, muotojen ja värien vastakohdat sekä niiden väliset ristiriidat. 

 

Kaipaatko rauhaa vai vilinää, miten se näkyy arjessasi? 

 Koska taiteellinen työskentelyni on tällä hetkellä sivutoimista, nk. normiarki on melko vilkasta ja sosiaalista. Usein minulla onkin tarve vetäytyä rauhaan omalle työhuoneelle, mennä metsään tai kuntosalille, kun olen vapaalla. Toisinaan kunnon löylyt ystävien kanssa tai kissan kanssa pötköttely ovat niitä arjen herkkuhetkiä sekä jopa edellytyksiä luovuuden kehittymiselle. 

 

Tällainen on työmatkani: 

Pöräytän työtilaan joko pyörällä tai bussilla, riippuen säästä, koska matka on 10km/suunta. Yleensä aloitan työt järjestelemällä paikkoja ja jäsentämällä päivän työt. Valitsen mielentilaan sopivaa musiikkia tai sitten nautin yksinkertaisesti hiljaisuudesta. Pikkuhiljaa kaikki lähtee rönsyilemään eteenpäin riippuen siitä mitä on työn alla. 

 

Mikä on sinulle paras aika työskennellä? 

Aamut. Ehdottomasti aamut. 

 

Milloin nautit työstäsi? 

Kun on aikaa leikkiä ja tehdä virheitä. Kun löydän uusia tapoja työskennellä. Kun tapaan inspiroivia ihmisiä, joiden virittämät keskustelut haastavat sekä kyseenalaistavat oman luovuuden rajoja.  

 

Milloin et nauti työstäsi? 

Kiire ja epäsiisti työskentely ympäristö ahdistavat.. 

 

Työhuoneeni kolme tärkeintä esinettä + perustelut: 

Sohva, koska syleilyssä on kiva syödä, piirtää, suunnitella, kuunnella musiikkia ja joskus juoda viiniä. Jääkaappi, koska ilman ruokaa työskentelystä ei tule mitään! 

Työpöytäni, koska ilman sitä ei ole minua.