Kuva: Rami Laitinen

 

Saara Hopean kaulakäädyt

Asiasanat

Hopea, korut, Saara Hopean kaulakäädyt, taiteilijat

Helmikuussa 1977 Saara alkoi suunnitella ja valmistaa käsinneulottuja kulta- ja hopeaketjuja käytettäväksi kaulakoruissa yhdessä Ahlbergin valmistamien osien kanssa. Joissakin koruissa oli yksi ketju, toisissa kaksi, kolme tai vielä useampia. Vuoteen 1983 mennessä he valmistivat kaiken kaikkiaan 54 kaulakorua, joissa neulottua ketjua käytettiin.

Seuraavassa Saaran kertomaa televisio-ohjelmassa “Hopeakoru”, jonka nimi viittaa kahtaalle, Saaran nimeen sekä koruihin. Ohjelma kuului 12 tv-ohjelman sarjaan Pro Arte Utile. Sen tuotti vuonna 1979 TV1:n kulttuuritoimitus ja se esitteli merkittävien suomalaisten taiteilijoiden ja käsityöläisten työtä. Tässä ohjelmassa esiteltiin kaulaketjun valmistamista ja sen suunnitteli ja ohjasi Kirsti Petäjäniemi. Kuvaussihteeri oli Anneli Pallas.

Saara kertoi muinaisten nepalilaisten ja intialaisten korujen inspiroineen häntä suunnittelemaan neulotusta ketjusta valmistettuja kaulakoruja erilaisine muunnelmineen.
Saara: ”Olen nähnyt vanhoja nepaliliaisia ja intialaisia uskonnollisia maalauksia ja veistoksia, joissa heidän jumalansa ja jumalattarensa on kuvattu yllään hyvin paljon koruja. Joissakin näissä perinteisissä kaulakoruissa on sivukoristelu yhdistettymä keskusriipukseen tai ilman sitä. Minusta se oli hauska idea, jota voisi kehitellä ja soveltaa nykyajan koruihin.

Kehitellessäni näiden aasialaisten prototyyppien inspiroimaa kaulakorua minun oli päätettävä minkälaista ketjua käyttäisin. Halusin sen olevan mahdollisimman taipuisa, mutta samalla riittävän kestävä ja vahva, jotta se olisi käytännöllinen, En halunnut litteistä renkaista valmistuttua ketjua, joka on yleisin, vaan jotakin pyöreämpää.

Sitten muistin, että etruskit (700-600 eKr.) valmistivat neulottuja ketjuja ja Nepalissa ja Intiassa näin perinteisten jalokiviseppien valmistavan samanlaisia ketjuja. Tuota työtä tekivät enimmäkseen naiset.
Tällainen ketju sopi minun tarkoituksiini, koska se on homogeeninen ja taipuisa ja nämä olivat ominaisuuksia, joiden ajattelin tekevän kaksipuoliset koristeet helposti havaittaviksi. Ketju vaikuttaa suhteellisen yksinkertaiselta ja sen vastakohtana ovat kaksipuolisten siviukoristeiden geometriset muodot rikkaita. Minusta korujen tulisi olla käytössä niin mukavia kuin mahdollista ja minusta tämän ketjun pyöreä muoto epäilemättä tekisi korusta sellaisen. Päätin, että tämä oli se ketju, jota käyttäisin näissä kaulakoruissa.

Mutta kuinka ne valmistettiin? Yritin keksiä menetelmää ja onnekseni minulla oli ystävä, kuuluisa amerikkalainen kultaseppä John Paul Miller, joka tunsi yhden menetelmän – monet olivat mahdollisia. Amerikan vierailuni aikana hän opetti minulle kuinka se tehdään.”

 

Lähde: Oppi Untracht: Saara Hopea-Untracht. Elä ja työ. 1988, sivut 257-259 Suomen Kello- ja korumuseon kokoelma