Monta mutkaa matkalla muotoiluinstituutiksi

 

Mikko Vuorisen toivoma yhteistyö Kultaseppäkoulun ja Taideteollisen oppilaitoksen kesken eteni verkkaisesti. Kultaseppäkoulusta valmistui edelleen vanhojen mestareiden, Olli Auvisen, Olavi Kaarnakorven ja Oiva Virran ohjauksessa ateljeekultaseppiä, muotoiluun orientoituvia hopeaseppiä sekä taidekaiverrukseen, heraldiikkaan ja alan työkaluvalmistukseen perehtyneitä ammattilaisia. Mikko Vuorisen jälkeen rehtoriksi tullut Paul Rihu oli tiiviisti mukana kehittämässä Kultaseppäkoulun opetussuunnitelmaa muotoilupainotteisemmaksi 1970-luvun loppupuolella.

Ensimmäisiä yhteistyön askeleita otettiin vuonna 1978, jolloin Taideteollisen opiston uudisrakennuksessa Kannaksenkadulla järjestettiin Kultaseppäkoulun 40-vuotisjuhlanäyttely. Pian tämän jälkeen, vuonna 1979, Lahden taideteollinen oppilaitos ja Svinhufvudinkadulla sijainnut Kotiteollisuusopettajaopisto yhdistettiin Lahden taide- ja käsiteollisuusoppilaitokseksi. Samalla uusi oppilaitos siirtyi Lahden kaupungilta valtion omistukseen. Lahden Kultaseppäkoulu siirtyi myös valtiolle, mutta liitettiin hallinnollisista syistä Taide- ja käsiteollisuusoppilaitokseen vasta seuraavana vuonna. Lahden Taidekoulu sen sijaan jäi Lahden kaupungin omistukseen.
Yhteistyö eri laitosten välillä tiivistyi Antti Hassin tultua rehtoriksi vuonna 1983. Kaikille ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoille tuli opetussuunnitelmaan visuaalista suunnittelua yksi päivä viikossa. Yhteiset aineet, varsinkin taiteelliset perusopinnot, joissa työskenneltiin sekaryhmissä, loivat yhteenkuuluvuutta. Avainhenkilöitä olivat kuvataiteen lehtorit Matti Happonen, Mika Heinonen, Tarja Lanu, Ritva Leinonen ja Kari Lohko. Vuoden 1985 koulu-uudistus lisäsi yhteisten opintojen suhteellisen osuuden noin puoleen kaikista opinnoista. Tässä vaiheessa Kultaseppäkoulu muuttui opistoksi.

Kultaseppäopisto muutti syksyllä 1988 uuteen koulurakennukseen Kannaksenkadulle. Yhteinen kampus Taideteollisen opiston kanssa loi ihanteellisen ympäristön niin opettajien kuin opiskelijoidenkin yhteistyölle. Oppilaitoksen nimikysymys nousi esille syksyllä 1988. Antti Hassi ehdotti Ammattikasvatushallituksen virkamiehille oppilaitoksen pitkän nimen muuttamista Muotoiluinstituutiksi. Aluksi esitykseen suhtauduttiin kielteisesti, mutta pitkän taivuttelun jälkeen uusi nimi hyväksyttiin vuonna 1989.

Lähde: Esko Timonen

Asiasanat

artikkelit, koulutus, kultaseppä koulutus, Lahden taideoppilaitos, Muotoiluinstituutti