
| Suomen kellomuseon tutkimus painottuu museon omien esinekokoelmien ja arkiston lisäksi erityisesti Suomessa toimineisiin kelloseppiin, – tehtaisiin ja muuhun alan ammattihistoriaan. |
Tutkimus laajentuu myös vaihtuvien
näyttelyiden, projektien sekä tiedusteluiden kautta
laajempiin aihealueisiin sekä yksittäisiin esineisiin.
Tutkimusta tehdään yhteistyössä muiden Suomessa
toimivien ja ulkomaalaisten museoiden kanssa sekä erilaisten
tutkimusta harjoittavien tahojen kanssa. Museon kanssa voi keskustella
tutkimusaiheista esim. eri alojen opinnäytetöihin
Tutkimusten antia julkaistaan museon perusnäyttelyssä, vaihtuvissa erikoisnäyttelyssä, opastuksilla, projektien yhteydessä julkaisuina sekä laajalti nettisivuilla (katso esim. kelloseppää aina tarvitaan aineistoa >). Tutkimuksella Suomen kellomuseo edistää kellojen, ajanmittauksen ja kellosepäntyön tuntemusta Suomessa.
Museon toimistolla on kelloalan
käsikirjasto ja arkisto, johon voi tulla tutustumaan
etukäteen sovittuna ajankohtana.
Haluaisitko tietoa kellostasi? Suomen kellomuseossa tehdään esinetunnistuksia. Tunnistuksessa selvitetään kellon valmistaja, ikä, tekniikka, materiaalit ym. Hinta-arvioita kelloista museo ei voi antaa. Tunnistukseen varataan tutkimusaikaa noin kaksi viikkoa. Tuloksen saa kirjallisena. Tunnistuksesta peritään tietopalvelumaksu 55 euroa esineeltä. Esineitä otetaan vastaan arkisin 9-15. Vastaanottoaika tulee sopia ennakolta museonjohtajan kanssa joko puhelimitse 09-8163 0521 tai tiina.lehtinen @ kellomuseo.fi.
Suomen kellomuseon kelloalan erikoiskirjasto toimii käsikirjastona. Kirjasto on avoinna arkisin 9-15. Käynti kirjastossa on varattava etukäteen numerosta 09-8163 0521 tai sähköpostilla tiina.lehtinen @ kellomuseo.fi.
Arkisto on avoinna tutkijoille arkisin 9-15. Käynti arkistossa on varattava etukäteen numerosta 09-8163 0521 tai sähköpostilla tiina.lehtinen @ kellomuseo.fi.
Tietopankkiin kerätään tietoutta suomalaisesta kellosepäntyöstä ja kellosepistä. Tietopankista voi tehdä kyselyjä puhelimitse, sähköpostitse tai kirjeitse. Tietopalvelumaksu on 55 €.