Etukäteen oli jo tiedossa, että muutto näyttelykeskus WeeGeelle neljän muun museon naapuriksi toisi mukanaan uusia kävijöitä. Hurjimmissa laskelmissa väläyteltiin jopa 85 000 kävijän vuositasoa, mikä tarkoittaisi lähes 30-kertaista kävijämäärää edellisiin vuosiin verrattuna. Aivan realistisena tuota lukua ei pidetty, sillä kesäkuusta lokakuun puoliväliin kellomuseo oli avoinna vain Espoon kaupunginmuseon kanssa, kun muut museot vielä olivat rakenteilla. Täyteen vauhtiin näyttelykeskus pääsi 13. lokakuuta viime vuonna. Hurjimmat laskelmat ovat silti toteutuneet ja ensimmäisen vuoden kävijäsaalis Suomen kellomuseossa on todellakin hieman yli 85 000 kävijää, sillä raja rikkoutui keskiviikkona 13.6. Museo on herättänyt kiinnostusta ja ihailua niin suomalaisten kuin ulkomaalaistenkin kävijöiden keskuudessa, ja vuoden aikana näyttelyihin on käynyt tutustumassa myös paljon arvovaltaisia vieraita maailmalta. Suuren asiakasryhmän muodostavat esikouluikäiset ja koulut, joiden mukana museossa vierailee kuukaudessa noin 500 lasta. Myös yritykset ovat käyttäneet museota omien asiakastilaisuuksiensa järjestämiseen. Mikäpä olisikaan sen ajankohtaisempaa ja tärkeämpää kuin ajankäyttöön liittyvät tarinat yhteistyökumppaneiden kuunneltavaksi! Tällä hetkellä museossa on avoinna ajan mittaamisen historiasta menneisyydestä nykypäivään kertova perusnäyttely Aika koneita! sekä erikoisnäyttely Väärennös, jossa voi tutustua kellojen väärentämiseen aikojen alusta asti. Suomen kellomuseo avoinna ti, pe-su 11-18 |
| Suomen kellomuseo toteutti valtavan kävijätavoitteensa |