KIRJAT | KELLOT | MUUT TUOTTEET
  UUTUUS!
Kello kautta aikojen


Ensimmäinen suomalainen lastenkirja kellon kulttuurihistoriasta! Kirja on syntynyt Suomen kellomuseon lapsille suunnattujen opastusten ja niistä saadun palautteen pohjalta. Kirja tukee lasten aikakäsityksen ja kellon oppimista kertoen samalla hauskasti kellon historiasta. Kellon on kuvittanut tunnettu lastenkirjailija Jukka Laukkanen ja valokuvat ovat Ulla Paakkunaisen.    
23,50 €

Tiima, tiu, tynnyri

Suomi siirtyi metrijärjestelmään 1886-1892. Lukemattomat vanhat mitat ja paint poistuivat virallisesta käytöstä, mutta niitä käytettiin vielä epävirallisesti. Monet vanhemmat ihmiset käyttävät edelleen sellaisia mittoja kuin jalka, tuuma, motti, vaaksa, virsta tai kortteli. Useimmille nuorille nämä ovat kuitenkin merkitykseltään tuntemattomia. Turun Maakuntamuseon julkaisu kertoo mittajärjestelmistä ja niiden kehityksestä. Mukana sanasto mitoista, mukana uusia käsitteitä, kuten "mäyräkoira" ja "sxpack".
15 €

Martti Koskenkorva: Salattu perintö

Joonas Pakarinen siirtyy metalliopinnoista kelloseppäkou- uun ja saa mielenkiintoisen tehtävän selvittää Könnien metallinkäsittelyä, joka oli paljon vähemmän tunnettua kuin suvun taidot kellojen rakentajina. Tehtävä vie Joonaksen mukanaan ja muuttaa hänen elämäänsä aivan uuteen suuntaan -Pohjanmaalle. Kesä Koskenkorvalla muuttuu leppoisasta tutkimuksesta ja pienistä romansseista totiseksi kilpajuoksuksi elämästä.
35 €
Jouko Kokkonen: Sata vuotta ajan tasalla - Suomen Kelloseppäliitto 1906-2006

Kirja valaisee elävin sanankääntein ja komein kuvin Suomen kelloseppäliiton vaiheita. Historiikki kertoo kelloseppien järjestötoiminnasta ja liittää sen laajempiin yhteyksiinsä, suomalaiseen yhteiskuntaan.   

20 €
Esko Koivisto: Aikarauta

Kaunis lahjakirja, jossa kelloihin ja aikaan liittyviä runoja ja ajatuksia suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Kauniit valokuvaaja Esko Koiviston ottamat valokuvat suomalaisista Könnin suvun kellontekijöiden ajannäyttäjistä.
 28 €
Pascale Estellon: Aikamoinen aikamatka

Askartele kellotaulu ja hauska kalenteri. Tee myös ikioma lukujärjestys! Iloisten kuvien ja askartelutehtävien avulla opit mittaamaan aikaa ja käyttämään ajan käsitteitä.
25 €

Kirsti Tulonen: Ajantaju 2000

Mitä vuosituhannen vaihtuminen tarkoittaa? Millainen on ollut aikojen alku? Voiko ajan suunnan kääntää? Kuinka pitkä on Pluton vuosi? Mitä virkaa on vanhoilla luilla? Mistä käki tietää, mitä kello on?
Rilla, Elli, Ville ja Kalle ovat joutuneet lumotun museon vangeiksi. 1600-luvun alussa eläneen Sigfridus Aronus Forsiuksen haamu hämmästyy huomatessaan kuinka paljon lapset ymmärtävät luonnontieteistä ja ajan olemuksesta.
12 €

Timo Parvela, Virpi Talvitie: Karuselli

Karuselli ei pyöri. Aika ei kulu. Pikkuiset unnit istuvat ratsujensa selässä ja odottavat, että soitto alkaisi ja pyöritys ja huvi. Pienin unni, jolle ei riitä paikkaa, huokaa: kunpa aika kuluisi nopeammin, kunpa olisin jo iso...
Pikku-unni Kattila on oppinut, että pienet eivät saa tuhlata isompien aikaa. Kun Kattila saa ystäväkseen pitkäkoipisen Onni-haitaran, hän huomaa, että ystävän kanssa aika on erilaista. Lapsen aika on aikuisen taskussa. Lapsi tarvitsee aikaa, yhteistä aikaa.
24 €

Leo Koivisto: Heilurikellot -kirjasarja, osat 1-4

Kelloseppäkoulun täydennyskoulutuskurssien oppimateriaali kovissa kansissa.

Osa 1: Käynnit, heilurin ripustus ja voimansiirto käynniltä heilurille, kalenterikellot.
Osa 2: Lyöntikoneisto, heilurin valmistaminen.
Osa 3: Jyrsinnät, ratasjuoksun virheet ja niiden korjaaminen, jousikotelon kunnostus.
Osa 4: Osoitinkoneisto ja sen kunnostus, jyrsinporan valmistus, kellokaapin kunnostus, kellotaulut ja osoittimet.
50 € /kirja

Jim Lundin, Peter Borgelin: G.W. Linderoths Urfabrik (2008)

Ruotsinkielinen teos Linderothin kellotehtaan historiasta ja toiminnasta 1800-luvun puolivälistä alkaen.
29 €

Könnin suku

Suomen tunnetuimman kellontekijäsuvun, Könnien, vaiheita, tuotantoa ja sukuhistoriaa kovissa kansissa.
35 €

Ingeborg Haldin: Talonpoikia ja kellontekijöitä - Lassilakellojen historia (1979)

Kelloteollisuuden kehitys kulki suurin piirtein samoin Suomessa ja Ruotsissa. Värmlannissa ja Taalainmaalla syntyi kelloseppäsiirtokuntia ja 1800-luvun alussa Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla esiintyi harvinaisen runsaasti sekä opin saaneita kelloseppiä että itseoppineita kellontekijöitä. Kälviällä tunnetuimpia olivat Lassilan suvun kellontekijät.

10 €
 
Jorma Räihä: Kelloseppäkoulu 50 vuotta

Vuonna 1944 perustetun kelloseppäkoulun historiikki.
2 €
 
Ritva ja Taimi Elfström: Kellosepät Suomessa vuosina 1875-1925, liitteenä lisätietoja kellosepistä Suomessa vuosina 1600-1875 (1979)

Ritva Elfström: Kellosepät Suomessa vuosina 1600-1925, paikkakuntaluettelo (1980)

Koottua tietoa Suomessa toimineista kellosepistä. Edelleen oivia tietolähteitä kelloseppien vaiheita selvitteleville.
5 €/kpl
 
Omega 1, ohjelmoitu kurssi: mekaaninen rannekello, liipotin-värähtelijä
5 €
 
Omega 2, ohjelmoitu kurssi: elektroninen kello, äänirauta-värähtelijä
5 €
  Kello- ja jalometallialan sanasto

Suomi-ruotsi-englanti-saksa
2 €
  Kellomiesten kirja III (1956) ja Kellomiesten kirja IV (1981)

Kellosepille julkaistujen kirjojen kolmannessa ja neljännessä osassa käsitellään suomalaisten kelloseppien ja heidän liittonsa vaiheita. Mukana kelloseppämatrikkelit. Kovat
kannet.
10 €/kpl

Sinikka Mäntylä: Länsipohjalainen kaappikello

Länsipohja on alue, jonka kansankulttuuri on vanhastaan omaleimaista ja yhtenäistä. Seudun keskiajalta lähtien tärkeä asema kaupankäynnissä toi sille vaurautta, joka rikastutti monin tavoin kansantaidetta. Komeimpiin huonekaluihin kuuluvat kaappikellot, joita tässä teoksessa tarkastellaan eri kannoilta kaappien muodoista viisareiden malleihin. Teos tarjoaa mielenkiintoista luettavaa kaikille kansanomaisten huonekalujen ystäville.
13 €
     
     
Suomen kellomuseon tuotteita museokaupassa
Suomen kellomuseon tuotteita voit myös tilata sähköpostilla:
tiina.lehtinen @ kellomuseo.fi Postimyyntitilauksiin lisätään postituskulut todellisten kulujen mukaan. Postitse: Suomen kellomuseo, Opinkuja 2, 02100  ESPOO puhelimitse: 09-8163 0521