Suomen kellomuseo


	TAMMIKUU: Kellonperät hiuksista Suomen kellomuseo sai joulukuussa 2009 lahjoituksena hiuksista tehdyt kellonperät. Kellonperät on tehty lahjoittajan isoäidin hiuksista todennäköisesti Käkisalmella tai Viipurissa 1920-luvulla. Tekijästä ei ole tietoa. Kellonperä oli eräänlainen miesten koru. Se oli myös vastaantulijoiden nähtävillä, joten se koristeltiin erilaisin merkein tai kaiverruksin. Koristelu ilmaisi usein isänmaallisuutta, maakuntasidosta tai aatteellista näkemystä. Suomessa riipusperät olivat yleisimpiä 1930- ja 1940-luvuilla. Taskukellojen käyttö väheni rannekellojen vallattua markkinat 1950-luvulla jolloin myös kellonperät katosivat katukuvasta. Hiuksista on tehty kellonperien lisäksi myös muunlaisia koruja. Yksi tunnetuimmista hiuskorujen tekijöistä lienee ollut Johan Ludvig Runebergin puoliso Fredrika Runeberg.
HELMIKUU: Yövartijan kello Suomen kellomuseon kokoelmissa on useita yövartijakelloja. Tämä kello on ollut käytössä Suomen Pankissa. Aluksi kellot olivat kiinteitä lattia- tai seinäkellon tyyppisiä laitteita jotka vartija kuittasi vetämällä narusta. Myöhemmin yleistyivät kannettavat mallit. Vartija kantoi kelloa nahkakotelossa ja kuittasi eri puolille vartioitavaa aluetta sijoitetuilla avaimilla kellossa olevan paperiliuskan eli tarkastusnauhan. Tarkastusnauha asetetaan kellotaulun päällä olevalle kehälle, joka on kiinnitetty tuntiosoittimen akselille. Avainta väännettäessä pienet hakaset rei’ittävät tarkastusnauhan. Jokainen avain tekee erilaisen merkinnän. Aamulla työnantaja tai vartijan esimies pystyi kellosta tarkastamalla todeta vartijan suorittaneen kierroksensa tunnollisesti.
	MAALISKUU: Taskukellosta rannekelloksi Jo ennen kuin varsinaisia rannekelloja alettiin valmistamaan, kelloon voitiin juottaa lenkit ranneketta varten tai kellolle ommeltiin nahasta pieni tasku, joka vyötettiin ranteeseen. 1920-luvulla markkinoille tuli valmiita rannekkeita tasku- ja riipuskelloille. Ensimmäiset rannekelloiksi valmistetut kellot noudattivat vielä varsin pitkälti riipuskellojen muotoa. 1930-luvulta lähtien rannekellon rakenne vakiintui ja siitä tuli vähitellen yleisin kellotyyppi.
HUHTIKUU: Kuukello - Omega Speedmaster professional Kun ihminen astui kuuhun ensi kertaa heinäkuussa 1969, oli miehistöllä mukanaan muiden instrumenttien ohella myös kelloja. Vuodesta 1965 lähtien NASA varusti kaikki Gemini- ja Apollo-ohjelman astronautit Omega Speedmaster Professional -kelloilla. Avaruuslennoilla käytettävän kellon tulee kestää äärimmäisiä olosuhteita kuten kiihtyvyyksiä, painetta, tärinää, kosteutta ja suuria lämpötilaeroja. Useiden testien jälkeen NASA päätyi Omegaan. Kelloa ei alunperin suunniteltu nimenomaan NASA:n käyttöön, vaan se oli ollut yleisesti myynnissä jo vuodesta 1957. Muita testattuja merkkejä olivat mm. Breitling, Longines ja Hauer. Speedmaster Professional -kelloissa on normaalin aikanäytön lisäksi kronografitoiminto sekä takometri nopeuksien mittaamiseen. Tästä nimi Speedmaster. Edelleen monet sukkulapilotit käyttävät samanlaista kelloa, joka tunnetaan myös nimellä Kuukello.
	TOUKOKUU: Taskukellon vetoavaimet (yksityiskokoelma) Ennen kuin nuppiveto keksittiin, piti tasku- tai kaulakellon jousi virittää vetoavaimella. Avain kulki usein mukana kellonperiin tai vitjoihin kiinnitettynä. Myös osoitinasetus sekä rukkaus tapahtuivat avaimella. Aluksi vetoavaimet olivat yksilöllisiä ja ne valmistettiin erikseen kellon mittojen mukaan. Teollisen kellonvalmistuksen myötä siirryttiin standardisoituihin avaimiin. Numeroidusta valikoimasta voitiin avaimen runko- tai kahvaosaan vaihtaa halutun kokoinen "terä". Vetoavain kävi myös mainoksesta, jos kelloliike tai -seppä stanssasi sen runkoon oman nimensä. Aivan kuten kellonperätkin myös vetoavaimet voivat ilmaista omistajansa mieltymyksiä, harrastuksia tai ammattia.
KESÄKUU: Kynttilänjalkakello Suomen Kellomuseon kokoelmista löytyy erikoisenmallinen pöytäkello: kynttilänjalka, jonka sylinterinmuotoisessa osassa on kellonkoneisto. Kellossa on vain yksi osoitin. Kellon käydessä osoitin pysyy paikallaan mutta lieriön ylempi osa, johon tuntiviivat on kaiverrettu, pyörii myötäpäivään. Yksi kierros kestää 12 tuntia. Kellossa on myötähampainen käynti, jossa käyntirattaan akseli on poikkeuksellisesti 90 asteen kulmassa ankkurin akseliin nähden. Heiluri on kiinnitetty suoraan ankkurin akselille ilman jatkovartta. Heilurin linssinä toimii messinkikuula. Kello on jousivetoinen ja se vedetään nostamalla lieriön huppu pois ja vääntämällä avaimella vetoakselin nelikulmasta. Koneiston etupohjassa on kaksi leimaa: V.A.P. BREVETÉ S.G.D.G sekä V.A.P. PATENT. Leimoista voidaan päätellä, että kello on valmistettu ja patentoitu Ranskassa.
	HEINÄKUU: Kellosepän öljyt Voiteluaineita käytetään mekaanisissa laitteissa kitkan ja kulumisen estämiseksi. Kelloissa tärkeimmät öljyämiskohteet ovat laakeri- ja liukupinnat, käyntilaite sekä jousi. Ennen kuin kelloöljyjä alettiin valmistamaan teollisesti, kellosepät tekivät itse tarvitsemansa öljyt. Valmistukseen käytettiin kasveista ja eläimistä saatavia öljyjä, sorkkaöljyn ollessa käytetyin. Mineraaliöljyt saatiin käyttöön yleisemmin vasta 1800-luvun lopussa ja keinotekoiset eli synteettiset öljyt 1900-luvun puolivälissä. Nykyisin suurin osa kelloöljyistä on synteettisiä. Ennen öljyämistä kohde on huolellisesti puhdistettava, sillä pienetkin pölyhiukkaset tai vanhan öljyn jäämät aiheuttavat öljyn leviämistä ja nopeuttavat sen pilaantumista. Parhaiten öljy säilyttää ominaisuutensa puhtaalla, kiillotetulla pinnalla. Yhteen kelloon voidaan tarvita jopa viittä eri viskositeetin omaavaa öljyä. Paitsi öljyn ominaisuudet myös sen määrä on kelloissa tärkeä. Ranne- ja taskukelloissa liikkuvien osien välitilat ovat hyvin pieniä, joten tarvittavan öljytipan ei tarvitse olla kovin suuri. Kelloseppä tarkastaa öljyn määrän luupilla tai mikroskoopilla.
ELOKUU: Wyler Incaflex Paul Wyler syntyi 15.6.1896 ja perusti vuonna 1924 Wyler Watch Companyn Baseliin, Sveitsiin. Rikkoutumaton Incaflex-liipotin oli yksi Paul Wylerin merkittävimmistä keksinnöistä. Se esiteltiin 1927. Kellossa ei ole erillistä iskunsuojalaitetta, vaan kaksi puolaa kiertyy spiraalimaisesti kohti liipottimen keskiötä ja toimivat jousina iskun sattuessa. Liipotinkehä ja puolat ovat yhtä kappaletta. Vuonna 1956 järjestettiin Ranskassa näytös, jossa kaksi Wyler Incaflex-kelloa pudotettiin Eiffel-tornin huipulta alas. Molemmat kellot toimivat hyvin vielä 300-metrin pudotuksen jälkeenkin. Samankaltainen näytös järjestettiin myös vuonna 1962, jolloin Washingtonin Seattle Towerista pudotettiin kuusi Wyler Incaflexiä maahan suuren ihmisjoukon todistaessa tapahtumaa. Museon kello on saatu lahjoituksena alkuvuodesta 2009. Koneisto on 17 kivinen kronografi. Kellossa on myös takometri, jolla mitataan liikkuvan objektin nopeutta tunnetulla matkalla, sekä telemetri, jota käytetään etäisyyden mittaamiseen kuulo- ja näköhavaintojen perusteella (esim salama ja ukkosenjyrähdys).
	SYYSKUU:
LOKAKUU:
	MARRASKUU:
JOULUKUU: