1860-luvulta lähtien Viipurissa kellosepänliikettä pitänyt Peter Ferdinand Elfström kasvatti kaikki kolme poikaansa Conradin, Rudolfin ja Georgin suvun perinteiden mukaan kellosepiksi. Oppipoikien kuten kelloseppienkin työt olivat lähinnä korjaustöitä. Isän keskittyessä taskukelloihin pojat korjasivat schwartzwaldin kelloja, seinäkelloja tai herätyskelloja.

Isän terveyden heiketessä pojat Rudolf (1877 – 1950) ja Georg (1881 – 1964) alkoivat hoitaa liikettä ja ostivat sen isältään vuonna 1904. Conrad oli lähtenyt jo sitä ennen omille teilleen. Liike menestyi ja oli hyvin arvostettu. Viipuri oli tuohon aikaan Suomen toiseksi suurin kaupunki ja Pietarin vaikutus oli vahva. Kauppayhteydet olivat vilkkaat. Elfströmin liikkeen alaan kuuluivat vähittäisliike ja kellonkorjaustyön lisäksi tukkukauppa ja maahantuonti.

Elfströmin veljekset olivat suvun perinteiden mukaisesti myös Viipurin kaupungin kelloseppiä. He hoitivat raastuvanoikeuden, maistraatin, rahatoimikamarin, hovioikeuden, kauppahallin, postin ja aseman kellot sekä ennen kaikkea Vanhankaupungin tornikellon.

Helmikuun 1940 pommituksissa Elfströmien liikehuoneisto Viipurissa Karjalankatu 10:ssä tuhoutui perin pohjin. Kaikki, minkä veljekset olivat rakentaneet 36 vuoden aikana, tuhoutui silmän räpäyksessä. 150 vuoden kellosepän perinne katkesi Viipurissa. Edessä oli muutto maan pääkaupunkiin. Talvisodan jälkeen Elfströmien kelloliike aloitti toimintansa Helsingin keskustassa.

Liike siirtyi vuonna 1957 Erik (s. 1911) ja Carl Elfströmille (1906 – 1982). Molemmat olivat olleet kellosepänopissa Rudolf ja Georg Elfströmillä. He suorittivat neljän vuoden oppilastyöt hyvin arvosanoin ja saavuttivat myöhemmin mestarin ja taiturin arvon. Veljekset Elfströmin liike oli varsinainen perheyritys, sillä veljeksien lisäksi siellä työskenteli Carl Elfströmin poika Kurt Elfström, joka oli saanut kellosepän oppinsa Kelloseppäkoulussa. Lisäksi liikkeessä työskenteli Erik Elfströmin vaimo Taimi Elfström, joka oli ekonomi ja hoiti liikkeen paperityöt.

Erik Elfström kuvaili kelloalan muutosta 1960- ja 1970-luvun vaihteessa ja alan synkkiä näkymiä Suomen kuvalehdessä 1992:

”Muutos kelloalalla alkoi vähitellen yli kaksikymmentä vuotta sitten. Kuultiin amerikkalaisista ihmeellisyyksistä, ’äänirautakelloista’. Pian tulivat kvartsikidekellot, ja kohta niitä myytiin jopa tavarataloissa. Huonoimmat olivat niin huonoja, ettei niihin kannattanut edes paristoa vaihtaa. Pelkkää krääsää, josta oli alalle vain harmia. Kelloseppien työmäärä väheni.”

Veljekset Elfströmin toiminta päättyi 1972, mutta suvun perinteitä ylläpitää yhä Kalle Elfstörmin poika Kurt Elfström, jolle kellojen korjaus on ollut rakas harrastus.


Teksti: Susanna Eskola
Lähteet: Erik Elfström: Elfströmin kelloseppäsuku ja kelloliike.
Suomen Kuvalehti 26 / 1992. s. 52

 


Kellosepät käsityöläisinä Suomessa:
ELFSTRÖMIEN KELLOSEPPÄSUKU 1900-LUVULLA
Rudolf Elfström perheineen 1900-luvun alussa. Oikealta: Lovisa, Erik, Rudolf ja Karl Elfström.
Georg Elfström kellosepänliikkeen edessä Helsingissä vuonna 1950.
Elfströmin kellosepänliikkeen näyteikkuna 1963.